Perillinen tai testamentin saaja menettää oikeutensa perintöön tai testamenttiin, mikäli hän on tahallisesti ja rikollisella teolla aiheuttanut perittävän vainajan kuoleman. Tekoa arvioitaessa joudutaan näin ollen pohtimaan tekijän syyntakeisuutta ja tahallisuutta. Mikäli näitä tekijöitä ei voida näyttää toteen, ei perillinen tai testamentin saaja menetä oikeuttaan perintöön tai testamenttiin. Tekoon osallistunutta henkilöä arvioidaan samalla tavalla kuin itse tekijää, joten myös hän voi menettää oikeutensa perintöön tai testamenttiin.
Henkilö, joka on tahallaan hävittänyt tai salannut perittävän vainajan testamentin, voi menettää oikeutensa perintöön tai testamenttiin kokonaan tai osittain. Sama koskee tekoon osallistunutta henkilöä. Tuomioistuin voi harkita sitä, tuomitaanko perintöoikeus menetettäväksi kokonaan vai osittain. Tuomioistuimen harkittavaksi jää myös teon tahallisuus.
Edellä mainittujen tilanteiden yhteydessä nousee esille kysymys siitä, kenelle perintöoikeutensa menettäneen henkilön osuus siirtyy. Lain mukaan osuus menee sille henkilölle, joka olisi ollut oikeutettu perintöön siinä tilanteessa, että perillinen (siis tässä yhteydessä oikeutensa menettänyt henkilö) olisi kuollut ennen perittävää.